Rakennustietosäätiön toimikunnissa työskentelee vuosittain satoja asiantuntijoita, jotka etsivät ratkaisuja kiinteistö- ja rakentamisalan ajankohtaisiin kysymyksiin ja edistävät hyvien käytäntöjen yleistymistä. Toimikunnissa ovat edustettuina kiinteistö- ja rakentamisalan paras asiantuntemus sekä alan eri osapuolien näkemykset.
Toimikunnissa tehdään rakentavaa yhteistyötä
Toimikuntien jäsenille suunnatun palautekyselyn tulosten mukaan tyytyväisyys toimikuntatyöskentelyssä on kasvanut. Toimikuntatyöskentelylle kokonaisuutena annettiin arvosana 4,3 asteikolla 1–5. Kyselyissä pyydettiin arvioimaan toimikuntatyöskentelyn kokonaisuuden lisäksi sen muita eri osa-alueita, joita olivat kokousjärjestelyt, kokousten sujuminen ja projektin edistyminen. Parhaimman arvosanan sai kokousjärjestelyt (4,5). Avoimissa palautteissa tuli esille, että toimikuntatyö koetaan tärkeäksi ja toimikuntatyötä arvostetaan.
Toimikunnissa oli mukana viime vuonna yli 300 asiantuntijaa ja jokaisessa toimikunnassa toimi sihteerinä Rakennustieto Oy:stä alaan perehtynyt asiantuntija. Tiimipäällikkö Ilkka Friman on toiminut toimikunnissa vuodesta 2009 alkaen.
– On hyvä kysyä säännöllisesti palautetta, ja pohtia, miten toimintaa voisi kehittää. Olemme saaneet vuosittain varsin hyvää palautetta toimikuntatyöstä, mutta nyt olemme parantaneet kaikilla osa-alueilla, iloitsee Ilkka Friman.
Hyvä suunnittelu ja aikataulutus luo perustan paremmille palveluille
Kyselyyn vastanneiden keskuudessa eniten noussut oli tyytyväisyys projektien edistymisen osalta. Tämä onkin toimikuntatyöskentelyn ydintä, jossa kiteytyy koko toimikuntien merkitys ja olemassaolo. Toimikuntatyön tuloksena syntyvät muun muassa uudet tai päivitettävät RT-ohjekortit ja Rakentamisen yleiset laatuvaatimukset eli RYLit. Toimikuntatyöskentelyn tuloksia julkaistaan Rakennustieto Oy:n tietotuotteissa ja -palveluissa koko alan käyttöön. Lisäksi Rakennustietosäätiö hyödyntää tietoa tutkimus, -kehitys ja innovaatiotoiminnassaan sekä julkaisuissaan.
– Toimikuntatyössä on samaan aikaan monta palloa ilmassa, joita täytyy hallita, korostaa Ilkka Friman.
Se, että toimikuntien jäsenet kokevat sisältöjen aiheet kiinnostavia ja mielekkäinä on tärkeää. Työssä laadittavan käsikirjoituksen tulee olla relevantti, jotta se palvelee sisällön laatimista. Toimikunnan kokoonpanolla on suuri merkitys, jotta siinä on mukana aiheen vaatimaa osaamista ja riittävästi erilaisia näkökulmia.
– Toimikuntatyössä on hienoa myös se, että siinä oppii itsekin ja voi laajentaa näkemystään aiheeseen, kertoo Ilkka.