Rakennustietosäätiö on valittu Euroopan komission New European Bauhaus-aloitteen (NEB) kumppaniksi. Vuonna 2020 lanseerattu aloite pyrkii edistämään kaunista, kestävää ja osallisuutta lisäävää rakennettua ympäristöä. Aloitteessa haetaan uudenlaisia tapoja luoda kaunista ja kestävää tulevaisuutta yhdessä asukkaiden ja yhteisöjen kanssa. 

Kumppanien tehtävä on tukea NEB-aloitteen tavoitetta ja sitoutua vähintään yhteen näistä toimenpiteistä: 1. Koota yhteen ammattilaisia eri aloilta uusien ideoiden tuottamiseksi, 2. uusien inspiroivien projektien, käytäntöjen ja konseptien tunnistaminen, 3. pitää yllä vuoropuhelua rakennetun ympäristön tarpeista ja odotuksista.

– Yhdessä verkostojemme kanssa edistämme laadukasta ja kestävää rakennettua ympäristöä, joka tukee ihmisten hyvinvointia. Meille on luontevaa toimia NEB-kumppanina. NEB tarjoaa erinomaisen alustan saada tietoa Euroopan tasolla tapahtuvista muutoksista ja kehityksistä. Kumppanuus tarjoaa meille mahdollisuuksia oppia uutta sekä jakaa omaa asiantuntemustamme laajemmin, kuvaa säätiössä NEB-kumppanuudesta vastaava Marianna Kotilainen

Suomesta Rakennustietosäätiön lisäksi NEB-kumppaneita ovat Aalto-yliopisto, Aalto-yliopiston Cumulus-verkosto, Esteetön taide ja kulttuuri ry, Metropolia ammattikorkeakoulu, Savon soitannollinen seura sekä Turun yliopiston yhteydessä toimiva SELMA-tutkimuskeskus. Arkkitehuurin tiedotuskeskus Archinfo toimii NEB-aloitteen Suomen yhteyspisteenä, jossa sen tehtävä on levittää tietoa muun muassa aloitteen rahoitusmahdollisuuksista sekä New European Bauhaus -palkinnoista ja -festivaalista.

”Vihreän siirtymän sielu”

NEB-aloite on osa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa (EU Green Deal), jonka tavoitteena on ohjata Euroopan unionia kohti vihreää siirtymää ja saavuttamaan ilmastoneutraaliuden vuoteen 2050 mennessä. New European Bauhaus tuo vihreän kehityksen ohjelman ihmisten ja arjen kokemusten tasolle.  

Aloite on inspiroitunut ja saanut nimensä 1900-luvun alussa vaikuttaneesta Bauhaus-liikkeestä, joka korosti monialaisuutta ja pyrki yhdistämään eri taiteen ja tieteen lajeja saavuttaakseen funktionaalista ja esteettisesti miellyttävää muotoilua. Tämä monialaisuus on ollut esikuvana New European Bauhausille, joka keskittyy samaan aikaan edistämään ilmastotavoitteita ja varmistamaan, että ratkaisut ovat yhtäältä saavutettavia ja kohtuuhintaisia kaikille, kunnioittaen paikkojen ja kulttuurien moninaisuutta. 

Kokonaisvaltainen näkökulma 

Kiinteistö- ja rakentamisalalla korostuvat usein tekniset ja taloudelliset sekä muut mitattavissa olevat näkökulmat. Nämä tärkeät lähestymistavat eivät yksin riitä ratkaisemaan esimerkiksi rakennetun ympäristön laatuun ja vastuullisuuteen liittyviä kysymyksiä. 

New European Bauhaus -aloitteen arvot perustuvat kokonaisvaltaisuuteen, jossa tekniset ja taloudelliset näkökulmat yhdistetään pehmeämpiin arvoihin, kuten kauneuteen ja osallistamiseen. Kokonaisvaltaiset näkökulmat huomioonottava, hyvin suunniteltu ja toteutettu rakennettu ympäristö parantaa elämänlaatua merkittävästi. 

NEB aloitteessa on kehitetty kriteerejä, jotka auttavat määrittämään, mitä kokonaisvaltaiset näkökulmat pitävät sisällään. Esimerkiksi NEB-kompassi on työkalu, joka auttaa ymmärtämään, mitä tarkoittaa inklusiivinen, kestävä ja kaunis rakennettu ympäristö. Kompassi tarjoaa suuntaviivoja ja ohjeita, joiden avulla nämä arvot voidaan toteuttaa käytännössä​. 

Paikallista toimintaa rakennetun ympäristön parhaaksi

Rakennustietosäätiössä on käynnissä useita hankkeita, joita tukevat NEB-aloitetta. Esimerkiksi: 

Ilmiöverkosto -toimintamalli tuo yhteen alan käytännön toimijat ja tutkijat tarkastelemaan kiinteistö- ja rakennusalan murrosta. Ilmiöverkosto kokoaa alan tutkimuksesta ja kirjallisuudesta muutosilmiöitä, rikastaa niitä alan asiantuntijoiden ja yrittäjien kanssa, sekä jalostaa niistä ymmärrettävää kokonaiskuvaa, joka on kaikkien saavutettavissa ja hyödynnettävissä.  

Kiinteistökohtaiset vastuullisuuskriteerit (KIVA) -hankkeessa on tavoitteena on luoda edellytyksiä kiinteistö- ja rakentamisalan toimijoille vastata vastuullisuusvaateisiin. Hankkeen aikana kehitetään suomalaisen asuntorakentamisen käytännön arjessa hyödynnettäviä kriteereitä, joiden avulla voidaan vastuullisuutta kiinteistökohtaisesti sekä alati parantaa että paremmin osoittaa. Ympäristövastuun kysymykset ovat jo KIRA-alalla tunnetumpia, ja tästä syystä hanke syventyy erityisesti sosiaalisen vastuun (S) ja hyvän hallintotavan (G) aiheisiin. 

Kaikki Rakennustietosäätiön hankkeet ja projektit toteutetaan yhdessä alan asiantuntijoiden kanssa. Säätiössä on pitkä perinne yhteistyöstä alan toimijoiden kanssa. Toimikunnissamme työskentelee vuosittain satoja asiantuntijoita, jotka etsivät ratkaisuja kiinteistö- ja rakentamisalan ajankohtaisiin kysymyksiin ja edistävät hyvien käytäntöjen yleistymistä. Toimikunnissa ovat edustettuina kiinteistö- ja rakentamisalan paras asiantuntemus sekä alan eri osapuolien näkemykset.


Oliko sisältö hyvä?

Timanttia 0
Mahtava 0
Neutraali 0
Pettymys 0