Joustavuus kattaa kuitenkin monipuolisesti erilaisia ratkaisuja, jotka tukevat tilan muuttuvaa käyttöä erilaisissa tilanteissa ja rakennuksen elinkaaren vaiheissa. Tarkastelen aihetta nyt asuinrakennusten osalta.
Monia syitä joustavuuteen
Yhteiskunnalliset muutokset, kuten asuntokuntien pienentyminen, yksinasumisen yleistyminen, väestön ikääntyminen, monikulttuurisuuden lisääntyminen sekä etätyön vakiintuminen luovat muutoksia siihen, miten rakennettua ympäristöä käytämme, ja mitä vaatimuksia sille osoitetaan. Samalla yleistyy monipaikkainen asuminen sekä esimerkiksi lasten vuoroasumisen ratkaisut. Laitosasumista on ajettu alas Suomessa jo pitkään, mikä on johtanut kotipalveluiden sekä omaishoidon määrän kasvuun.
Monet näistä kehityssuunnista johtavat siihen, että kotiin suuntautuu yhä enemmän erilaisia toimintoja ja käyttöjä. Yhä useamman arki keskittyy kotiin ja sen ympäristöön. Nämä käyttöön ja käyttäjiin liittyvät muutokset on huomioitava rakennetussa ympäristössä yhtä tärkeinä, kuin ilmastonmuutokseen liittyvät haasteetkin.
Jos keskitymme rakennetussa ympäristössä pelkästään ekologiseen kestävyyteen pitkällä aikavälillä, emmekä huomioi rakennusten muuttuvia käyttöjä ja ennakoi niitä, riskinä voi olla niin kutsuttu pitkäikäisyyden paradoksi. Tämä tarkoittaa tilannetta, jossa ekologisesti kestävä rakennus voi jäädä vajaakäytölle tai sen elinkaari voi päättyä ennenaikaisesti, koska se ei kykene mukautumaan muuttuviin käyttötarpeisiin. Tällöin ei kokonaisvaltainen kestävyys toteudu.
Joustavuus mahdollistaa tilojen eri käytön ja erilaiset käyttäjät rakennuksen elinkaaren aikana, mikä pitää yllä rakennuksen arvoa yli elinkaaren – ja todennäköisesti myös pidentää rakennuksen käyttöikää, vähentäen purkamisen tarvetta.
Joustavuuden tarkastelun evoluutio
Joustavuuden käsite ja sen tarkoituksenmukainen tuottaminen rakennettuun ympäristöön ei ole uusi asia. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Euroopassa oli laaja asuntopula, ja jo tällöin asuintilojen joustavuus nousi kehittämisen keskiöön. Jopa sata vuotta sitten nähtiin joustavuusominaisuuksia esitteleviä innovatiivisia ratkaisuja, jotka mahdollistivat sen, että tietty tila palveli useita tarkoituksia muuttuvassa arjessa.
Asuntorakentamisen teollistuminen toi mukanaan uudet haasteet ja mahdollisuudet. Esimerkiksi John N. Habrakenin ajatukset yksilöllisestä asumisesta ja loppukäyttäjän tarpeiden paremmasta huomioimisesta johtivat 1960- ja 70 -luvuilla Euroopassa erilaisiin kokeiluihin, joissa painottui rakennuksen pitkäikäisen niin kutsutun tukiosan (support) vakiointi siten, että se salli erilaisia niin kutsutun tilaosan (infill), eli esimerkiksi huonejakojen, vaihtoehtoja.
Aihe on yhä ajankohtainen johtuen siitä, että se liittyy merkittävällä tavalla kestävyyden ja kiertotalouden edistämiseen rakennetussa ympäristössä. Aihe tukee myös riskien hallintaa rakennushankkeissa ja liittyy rakennetun ympäristön resilienssiin. Myös säädöstason muutokset pitävät aiheen ajankohtaisena, sillä vuoden 2025 alusta Suomessa voimaan tuleva rakentamislaki sisällyttää elinkaariominaisuudet uutena olennaisena teknisenä vaatimuksena rakentamiseen.
On kuitenkin huomioitava, että joustavuuden alakategoria, muunneltavuus, on sisältynyt jo 25 vuotta sitten voimaan tulleeseen Maankäyttö- ja rakennuslakiin (117 § Rakentamiselle asetettavat vaatimukset). Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan ”Rakennuksen tulee olla tarkoitustaan vastaava, korjattavissa, huollettavissa ja muunneltavissa sekä, sen mukaan kuin rakennuksen käyttö edellyttää, soveltua myös sellaisten henkilöiden käyttöön, joiden kyky liikkua tai toimia on rajoittunut”[1]. Tätä huomiota ei ole kuitenkaan aiemmin täsmennetty tai määritelty käytössä olevien asetusten avulla.
[1] Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132
Joustavuus on eri mahdollisuuksien kokonaisuus
Olitpa tilaaja, rakennuttaja tai arkkitehti – joustavuuteen liittyvät laajat mahdollisuudet kannattaa ottaa haltuun. Tärkeää on huomata, että joustavuus on laaja kattokäsite. Esimerkiksi, siihen liittyy sekä vähemmän että enemmän rakennuksen elinkaaren aikana resursseja vaativia ratkaisuja. Siksi on kehitetty asteikko, joka sanoittaa laajan aihealueen eri puolia. Joustavuuden asteikko[1] punoo kokonaisuudeksi ISO 20887:2020-standardin joustavuuden (adaptability) suunnitteluperiaatteet eli monikäyttöisyyden (versatility), muunneltavuuden (convertibility) ja laajennettavuuden (expandability) alkuperäisen standardin määritelmiä noudattaen. Joustavuuden asteikossa suunnitteluperiaatteet kuitenkin jaetaan konkreettisempiin ala-aiheisiin.
Asteikon vasemmassa päässä on monikäyttöisyyden eri muodot – nämä eivät vaadi toteutuakseen rakennuksen elinkaaren aikana merkittäviä resursseja eikä teknistä osaamista. Oikealla puolestaan on muunneltavuuden eri muodot, jotka vaativat taas joko vaatimattomampia tai laajempia taloteknisiä ja/tai rakenneteknisiä muutoksia rakennuksen elinkaaren aikana. Vasemmalla olevat aiheet ovat useimmiten käyttäjälle vapaasti käyttöön otettavissa, kun taas oikealla puolella esiintyvät aiheet vaativat yleensä yhteisöllistä päätöksentekoa, kuten talonyhtiön tai kaupungin lupaprosesseja.
Taso 1 liittyy monipuoliseen tilankäyttöön ja kalustamiseen. Huonetasolla tämä tarkoittaa monipuolista kalustettavuutta, joka vaatii muiden joustavuusominaisuuksien tapaan huolellista ennakkosuunnittelua. Tilan koko, muoto, ikkunoiden ja ovien sijoittelu sekä edelliseen liittyen kalustettavien seinäpintojen määrät ja sijainnit ovat tässä ratkaisevia tekijöitä. Huoneistossa esimerkiksi keskeinen eteishalli voi mahdollistaa huoneiden itsenäisen käytön, sillä silloin huoneiden käyttö ei ole toisiinsa sidottu.
Taso 2 käsittelee tilan käytön laajennettavuutta sisä- ja ulkotilojen välillä. Käytännössä tähän liittyvät esimerkiksi yksityiset tai puoliyksityiset parvekkeet, terassit tai kasvihuoneet, jotka voivat toimia käyttäjän arjessa joustavasti monenlaiseen toimintaan, kuten vaikkapa oleskeluun, ruokailuun tai harrastamiseen. On kuitenkin tärkeää huomioida, että näiden tilojen käyttömahdollisuudet riippuvat luonnon sykleistä.
Taso 3 mahdollistaa päivittäisiä käytön muutoksia, jota voidaan tehdä käyttämällä jo rakentamisen vaiheessa tuotettuja mukautuvia järjestelmiä, kuten liukuvia, taittuvia tai kääntyviä seinäjärjestelmiä tai monikäyttökalusteita.
Schröder Huis pientalokohde (1929) esimerkkinä mukautuvista seinäjärjestelmistä.
Taso 4 liittyy tilamuunnoksiin, jotka edellyttävät rakenne- ja/tai taloteknisin töin tehtävää muutosta esimerkiksi ei-kantavissa väliseinärakenteissa, mutta eivät muutosta kalliisiin märkätiloihin tai keittiösijainteihin. Tällaisessa muutoksessa loppukäyttäjällä on laajempaa toimijuutta kuin silloin, kun muutos käsittää myös huoneistojen välisiä muutoksia tai märkätilamuutoksia (tasot 5 ja 6). Tällainen muunneltavuus voi mahdollistaa resurssiviisaasti käyttäjälle merkittävää joustavuutta, esimerkiksi huonemäärien muutoksia.
Taso 5 liittyy tilamuutoksiin, jotka edellyttävät rakenne- ja/tai taloteknisin töin tehtävää muutosta, joka ulottuu aina vesi- ja viemärijärjestelmien muuntamiseen eli märkätilojen ja/tai keittiöiden sijaintien tai ominaisuuksien merkittäviin muutoksiin saakka. Varautuminen näihin muutoksiin vaatii useimmiten lisähormeja tai tavallista kalliimpia teknisiä ratkaisuja, kuten asennuslattioita.
Taso 6 liittyy huoneistojen välisiin muutoksiin. Tällaiset muutokset liittyvät lähes poikkeuksetta paitsi märkätilojen ja/tai keittiöiden käyttöönottoon tai poistoihin ja tämän lisäksi myös huoneistojen välisiin seiniin. On kuitenkin huomioitava, että huoneistojen välisiä muutoksia voidaan tehdä myös perustuen kytköhuoneisiin ja -huoneistoihin, jotka ovat liitettävissä kahteen tai useampaan huoneistoon.
Taso 7 liittyy rakennusten laajentamiseen ulospäin. Rakennukseen voidaan lisätä esimerkiksi lisäkerros, tai uusi lamelli, siipi tai osa, joka laajentaa rakennuksen pinta-alaa.
Kuten huomataan, muutokset vaativat taso tasolta laajemmin rakennuksen elinkaaren aikana käytettäviä resursseja, kuten ammattiosaamista, aikaa ja rahaa. Joustavuus konkretisoituu eri tavoin myös eri mittakaavoissa huoneen tasolta aina korttelin tasolle asti.
Joustavuusominaisuuksia tarkastellaan parhaillaan suhteessa muihin elinkaariominaisuuksiin
Aihetta tarkastellaan muiden elinkaariominaisuuksien ohella Rakennustietosäätiön vetämässä EKAT-hankkeessa. Hankkeessa rakennusten elinkaariominaisuuksien keskeiset ominaisuudet kootaan yhteen ja ne havainnollistetaan kuvitteellisen kerrostalokohteen avulla. Kuvitteellisen kerrostalokohteen ja sen vertailevan arvioinnin avulla pyritään ymmärtämään myös, miten elinkaariominaisuudet voivat vaikuttaa rakennuksen koko elinkaaren aikaisiin kustannuksiin ja päästöihin.
On jo selvää, että elinkaariominaisuudet ovat monin tavoin keskinäisriippuvaisia. EKAT-hankkeessa syvennämme ymmärrystä elinkaariominaisuuksien sidosteisista suhteista yhdistämällä eri osa-alueiden asiantuntijoiden tietotaitoa. Hanke ei pidä sisällään vain sisäistä monialaista yhteistyötä, vaan kutsuu koko KIRA-alan mukaan. Tervetuloa jo tammikuussa asiantuntijoiden joukkoon tuottamaan ja jakamaan tietoa rakennusten elinkaariominaisuuksista.
Lisätietoja
Kirjoitus perustuu Valtioneuvoston sivuilta ladattavaan Ympäristöministeriön julkaistuun julkaisuun Elinkaariominaisuudet rakennuksen pitkäikäisyyden edistämisessä sekä Saarimaan väitöskirjatutkimukseen.
Saarimaa (2023). Tackling the challenge of user-centred urban housing: Enabling user preferences today and user adjustments in the future. Tampereen yliopiston väitöskirjat 868.
