Ilmiöverkoston ensimmäinen täysi toiminnan vuosi 2024 loi skaalattavan prosessin, jossa KIRA-alan tutkijat, yritysedustajat ja kehittäjät voivat rakentaa alan tulevaisuuskuvaa yhdessä. Vuosi tarjosi runsaasti oivalluksia, keskustelua ja yhteistyön voimaa KIRA-alan muutosten äärellä.
Ilmiöverkosto -toimintamallin kehitystyö käynnistyi RTS:ssä jo loppuvuodesta 2023, mutta virallinen rahoituspäätös vahvistettiin vuodenvaihteessa 2023–2024. Nyt, kun ensimmäinen toimintavuosi on saatu onnistuneesti päätökseen, on erinomainen hetki tarkastella työn saavutuksia.
Kaiken kaikkiaan työ on edennyt suunnitelmallisesti ja tavoitteet on saavutettu aikataulussa. Vuoden aikana on toteutettu esimerkiksi KIRA-alan 160 asiantuntijaa osallistanut ja laajaan kirjallisuuteen perustuva monivaiheinen Delfoi-tutkimus (tutkimusmenetelmä, jota hyödynnetään erityisesti tulevaisuuden tutkimuksessa, ja joka perustuu monivaiheiseen vuorovaikutusprosessiin, jossa asiantuntijapaneelin jäsenten tietoa ja näkemyksiä tarkennetaan vaihe vaiheelta).
Delfoi-tutkimus yhdessä sitä rikastavan asiantuntijahaastattelukokonaisuuden kanssa ovat tuoneet esiin runsaasti KIRA-alan muutokseen liittyviä näkemyksiä. Ilmiöverkoston tapahtumat, erityisesti Ilmiöareenat, ovat taas toimineet kohtaamispaikkoina, joissa tutkijat ja käytännön toimijat ovat yhdessä käsitelleet muuttuvaa toimintaympäristöä, ja KIRA-alan reagointitarvetta ja -kykyä suhteessa siihen.
Alkuvuonna luotiin perustaa ja verkostoja
Tammikuu 2024: Ilmiöverkostossa käynnistettiin aktiivinen vuoropuhelu tutkimuksen edustajien ja alan yritysammattilaisten kanssa. Käynnistysvaiheen tehtävänä oli varmistaa, että alan asiantuntijat saavat antaa näkemyksiään ja evästyksiään toimintamallille. Tämä tavoite saavutettiin onnistuneesti Ilmiöareenan kick off -tilaisuuksissa (15. ja 18.1.), joissa keskusteltiin avoimesti toimintamallin suuntaviivoista ja yhteistyön merkityksestä. Samalla kuultiin alan toimijoilta toiveita ja näkökulmia hankkeeseen. Palaute oli innostavaa!
Helmikuu 2024: Alkuvuonna sitoutettiin laaja ja monialainen Delfoi -paneeli mukaan kehitystyöhön. Paneeliin pyydettiin kokeneita KIRA-alan tunnistettuja asiantuntijoita, jotka toimivat aktiivisesti suomalaisissa KIRA-alaa kehittävissä kehitysryhmissä, toimikunnissa ja/tai hankkeissa.
Maaliskuu 2024: Delfoi-kyselyn ensimmäinen osa toteutettiin, ja siinä asiantuntijoiden tehtäväksi annettiin tuoda esille alaa 5-10 vuoden aikajänteellä uudistavia muutosilmiöitä, hyödyntäen pohjana kirjallisuudesta nousseita muutossuuntia. Yhdistämällä tutkimuskirjallisuuden havainnot ja ensimmäisen kyselyn tulokset saatiin kattava kokonaisuus KIRA-alan merkittävimmistä muutosilmiöistä.
Keväällä ja kesällä 2024 rohkeasti jo ensimmäisten tulosten äärellä
Huhtikuu 2024: Ensimmäinen Ilmiöareena osana New European Bauhaus -festivaalia koosti Rakennetun ympäristön muutossuuntia ja -ilmiöitä perustuen hankkeen ensivaiheen tuloksiin. Ilmiöverkoston Sini Saarimaan ja Marianna Kotilaisen johdannon jälkeen Emilia Rönkön, Taru Lehtisen sekä Toni Pakkalan tutkimuspuheenvuorot herättivät paljon keskustelua siitä, miten tutkimusperustaiset tavoitteet voidaan muuttaa käytännön konkreettisiksi toimenpiteiksi ja innovaatioiksi alalla. Alan kehittämisestä keskustelivat Inna Ampuja, Tuomas Ojanperä, Kari Tuukkanen sekä Mia Toivanen. Katso tallenne täältä. Alla osallistujien palautteita tilaisuudesta:
Huippujärjestelyt, vetäjät ja alustajat. Sain omaan arkeeni paljon ajatuksia ja hyviä keskustelun aiheita. Näitä lisää ja lähitilaisuus on erinomainen mahdollisuus keskustelulle.
Toukokuu 2024: Ilmiöverkosto -hanke keräsi tutkijoita ja käytännön kehittäjiä Kaupunkitutkimuksen päiville 23.–24. toukokuuta 2024. Ilmiöverkoston käynnistämässä työryhmässä käsiteltiin kaupunkiympäristöjen elinkaarilaadun edistämistä. Ilmiöverkoston Sini Saarimaan ja Marianna Kotilaisen johdannon jälkeen asiantuntijapuheenvuoroja esittivät Sameli Sivonen, Janne Viitamies, Antti Kurvinen ja Tommi Arola. Lue kooste tapahtumasta.
Toukokuu 2024: Ilmiöverkosto oli esillä 13. toukokuuta 2024 osana rakennetun ympäristön Eurovaalipaneelia, jossa nostettiin esiin KIRA-alan ja rakennetun ympäristön ajankohtaiset muutosilmiöt ja haasteet. Tilaisuus tarjosi tärkeän foorumin tuoda Ilmiöverkoston aineistoa päätöksentekijöiden keskusteluun.
Kesäkuu 2024: Ilmiöareena oli osa kansainvälistä kestävyystieteiden konferenssia (SRI/SSD2024) 14. kesäkuuta 2024. Teemana oli Sustainable Built Environment at the Frontlines of Change. Ilmiöverkoston Marianna Kotilaisen johdannon jälkeen kuultiin Leena Järven sekä Sini Saarimaan tutkimuspuheenvuoroja. Lopulta syvennyttiin vuorovaikutteisesti tutkimuksen ja käytännön kehittämisen välisiin haasteisiin, osallistaen yleisöä aktiiviseen keskusteluun. Lue lisää täältä.
Kesäkuu 2024: Myös Delfoi-kyselyn toinen osa saatiin päätökseen. Toisessa osassa ensimmäisen vaiheen tuloksena saadut muutosilmiöt tuotiin uudelleen paneelin arvioitavaksi. Tehtävänä oli painottaa ilmiöiden vaikuttavuutta suhteessa toisiinsa, ja tuloksena saatiin järjestettyä merkittävimmät muutosilmiöt vaikuttavuusjärjestykseen. Lisäksi paneeli arvioi omaa tietämystään eri muutosilmiöistä, mikä auttoi ymmärtämään, kuinka hyvin panelistit tuntevat käsiteltävät ilmiöt.
Syksyllä Delfoi huipentui päätökseensä ja osallistaminen laajeni
Syyskuu 2024: Ilmiöareena valloitti Tampereen arkkitehtuuri- ja designviikon avajaiset 27. syyskuuta 2024. Keskiössä oli Muutoskestävyys ja resilienssi rakennetussa ympäristössä, johon liittyvistä kehitysnäkökulmista Ilmiöverkoston johdannon esittivät Sini Saarimaa ja Marianna Kotilainen. Teeman ympärillä neljä KIRA-alan tutkijaa, Sofie Pelsmakers ja Raúl Castaño de la Rosa, Markus Laine ja Laura Uimonen syvensivät aihetta eri näkökulmista. Tutkimusalustusten jälkeen KIRA-alan käytännön kentällä toimivat johtajat Arto Toorikka, Jari Mäkimartti ja Kaisu Kuusela keskustelivat siitä, miten tutkimuksesta nousevat tavoitteet saadaan todellisuudeksi alan kehittämisessä ja liiketoiminnassa. Tutustu tarkemmin. Alla osallistujien palautteita tilaisuudesta:
Kiintoisa kokonaisuus. Olisi voinut olla pidempikin. Sain uuden ja osin yllättävän näkökulman resilienssin käsitteeseen.
Marraskuu 2024: Ilmiöverkosto oli esillä 7. marraskuuta 2024 kansainvälisessä arkkitehtuurin alan tutkimuskonferenssissa Regenerative Futures: Architecture at the crossroads of Transformations. Konferenssissa testattiin Marianna Kotilaisen esityksen kautta Ilmiöverkostossa kerättyä aineistoa: voiko yhden asiantuntijasektorin, tässä tapauksessa arkkitehtuurin alan, havaintoja vertailla koko alaa edustavan asiantuntijapaneelin näkemyksiin. Samalla voitiin arvioida, millaisia johtopäätöksiä ja lisäarvoa tämä vertailu yhdessä asiantuntijahaastattelujen aineiston kanssa tuottaa alan kehityssuuntien ymmärtämiseksi.
Marraskuu 2024: Delfoi-prosessi saatiin päätökseen kolmannella kyselyllä, jossa asiantuntijoita pyydettiin määrittelemään konkreettiset toimenpiteet muutosilmiöiden toteuttamiseksi ja alan kehitystarpeiden kirkastamiseksi.
Blogisarja toi ajankohtaiset ilmiöt esiin
Vuoden aikana käynnistynyt Ilmiöverkoston blogisarja on tarjonnut ajankohtaisia näkökulmia KIRA-alan liiketoiminnan kehittämiseen. Blogeja on julkaistu tähän mennessä jo useita:
- Rakennetun ympäristön on oltava osallisuuden ja hyvinvoinnin perusta
Marianna Kotilainen & Sini Saarimaa. RTS-asiantuntijablogi. 07.11.2024. rts.fi - Polykriisien aikakausi korostaa rakennetun ympäristön resilienssin ja huoltovarmuuden merkitystä
Marianna Kotilainen & Sini Saarimaa. RTS-asiantuntijablogi. 23.08.2024. rts.fi - Tulevaisuuden kestävä rakentaminen tukee resurssien pitkäaikaista ja tehokasta käyttöä sekä kiertoa
Sini Saarimaa & Marianna Kotilainen. RTS-asiantuntijablogi. 18.06.2024. rts.fi - Kohti vastuullisempaa ja ilmastopositiivisempaa rakennettua ympäristöä
Sini Saarimaa & Marianna Kotilainen. RTS-asiantuntijablogi. 17.05.2024. rts.fi
Yhteistyö on avain – lämpimät kiitokset kaikille!
Tähän mennessä Ilmiöverkosto on onnistunut tavoitteissaan. Ilmiöverkosto on tutkimuksessa ja tapahtumissa yhdistänyt tutkimuksen ja kiinteistö-ja rakentamisalan käytännön toimijoiden ja yritysten näkemykset ja koostaa niistä alaan käyttöön tilannekuvaa muutoksen suunnista ja ilmiöistä.
Seuraava suuri askel on 14. toukokuuta 2025 järjestettävä Ilmiöfestarit. Tuolloin KIRA-alan muutoskuva julkaistaan ja sen pohjalta tarkastellaan suuntaa alan tulevalle kehitykselle. Pysy kuulolla!