Rakennustietopalkinto myönnetään joka kolmas vuosi yksityiselle henkilölle, ryhmälle tai organisaatiolle, joka on tuottanut korkeatasoista tietoa alalle ja siten edistänyt hyvää kaavoitus-, rakennus- tai kiinteistönpitotapaa. Tänä vuonna Rakennustietosäätiö myöntää palkinnon Green Building Council Finland ry:lle työstä kiertotalouden ja kestävän rakentamisen tiedon edistäjänä.
Green Building Council Finland ry on toiminut merkittävällä tavalla ajassa oleellisten ilmiöiden parissa ja on tuottanut näistä asiantuntijoille helposti omaksuttavaa tietoa. Yhteistyössä alan kanssa tuotettu monipuolinen, selkeä ja ymmärrettävä tieto tukee alan siirtymää kohti kestävää rakentamista.
Kyky tuottaa ajan ilmiöistä ymmärrettävää tietoa
Rakennustietopalkinnon palkintolautakuntaan vuonna 2024 kuuluivat Rakennustietosäätiön hallituksen edustajana tutkijatohtori Jyrki Tarpio ja edustajiston edustajina tutkimustiimin vetäjä Rita Lavikka ja sisustusarkkitehti Lars Räihä.
Palkintolautakunta perusteli valintaansa, että Green Building Council Finland (FIGBC) on toiminut merkittävällä tavalla ajassa oleellisten ilmiöiden parissa painottaen muun muassa työtä kiertotalouden, kaksoissiirtymän, rakenteellisen tiedon ja kestävien materiaalien parissa.
FIGBC on tuottanut yhteistyössä kiinteistö- ja rakentamisalan toimijoiden kanssa tietoa, joka tukee siirtymää kohti kestävää rakentamista. Esimerkkeinä työstä ovat muun muassa ’Hiilineutraalin rakennetun ympäristön toimintaohjelma’, ’Hiilineutraalin rakennetun alueen määritelmä’, ’ Tilasuunnitelman hiilijalanjäljen arviointiohje’, ’Työkaluja KIRA-alan hiilineutraaliuteen ja kiertotalouteen’ sekä ’Hiilineutraali rakennus’.
FIGBC on myös onnistunut kokoamaan asiantuntijoiden tuottamaa tietoa helposti ymmärrettävään muotoon. Esimerkkeinä muun muassa ’Vähähiilisyyden sanakirja’ sisältää kaikki yleisimmät vähähiiliseen rakentamiseen ja kiinteistöliiketoimintaan liittyvät termit. ’Kestävä infra’ puolestaan tarjoaa tukea infra-alan kestävyyden johtamiseen sisältäen muistilistoja ja vinkkejä infran elinkaaren eri vaiheille.
Laaja ja monipuolinen alaa osallistava toiminta
Green Building Council Finland tarjoaa myös helposti ymmärrettävää tietoa vihreän siirtymän työkaluista ja viitekehyksistä, kuten EU-taksonomiasta ja ympäristöluokituksista
Palkintoraati arvosti erityisesti FIGBC:n laajasti alan toimijoita osallistavaa toimintatapaa, jolla on luotu yhteistä ymmärrystä vihreästä siirtymästä. FIGBC on tuonut toimijoita positiivisella otteella yhteen merkittävien ja tärkeiden koko alaa koskettavien teemojen äärelle.
– Toivomme, että Rakennustietopalkinto kannustaa FIGBC:tä jatkamaan osallistavaa toimintaansa, joka edistää alan oppimista ja uusien vihreää siirtymää tukevien toimintatapojen käyttöönottoa, kannustaa palkintolautakunnan jäsen Jyrki Tarpio.
Green Building Council Finland on järjestänyt viime aikoina myös aktiivisesti tapahtumia. Syyskuussa FIGBC järjestää kansainvälisen World Green Building Week –kampanjan yhteydessä Kiertotalouden green dealin lähtölaukaus -juhlan, jossa eri toimijat kertovat konkreettisista toimenpiteistään green dealin tavoitteiden saavuttamiseen.